Blogissa seurataan free-toimittajan elämää bullterrieri Ringmaster´s Own The Wampas Mask "Saga" seurassa.
Koirien lisäksi elämään mahtuu askartelua, valokuvausta, leffoja, kirjoja, moottoripyöriä ja paljon muuta...



torstai 2. huhtikuuta 2015

Kaislan punontaa

Hieman olen jäljessä näiden postausten kanssa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Käsityökoulussa meillä oli ennen joulua kaislanpunontaa. Yritettiin oppia tämä jalo taito, joka osoittautui lopulta suht helpoksi, ainakin tämän ensimmäisen helpon työn muodossa.

Kaislat oli onneksi jo kerätty kesällä, joten niitä ei tarvinnut lähteä etsimään. Kaislaa voi käyttää lähinnä kolmella eri valmistustavalla: palmikoimalla, kutomalla ja punomalla. Punonta on ehkä käytetyin tekniikka kaislatöissä.
Kuivatut kaislat on säilytettävä ehdottoman kuivassa paikassa, jotta ne eivät homehtuisi. Koska kuiva materiaali ei kestä käsittelyä, ennen kutomista kaislat on kostutettava esim. suihkuttamalla ne kylmällä vedellä ja antamalla sitten kostua pyyhkeen sisällä muutamia tunteja. 



Sitten vain otetaan sopiva määrä kaislaa ja lähdetään punomaan. Punonta aloitetaan keskeltä kaislanippua ja punotaan ensin toiseen suuntaan ja sitten palataan keskikohtaan ja punotaan toiseen suuntaan. Punotessa kannattaa jo heti taivuttaa kaislaa siihen suuntaan minkä muodon kaislalle haluaa.


Tässä näytillä nyt pyöreä muoto. Kun kaislat on punottu, ne yhdistetään jonkin sorttista narua käyttämällä.  Meillä oli käytössä puuvillalankaa.


Kun palmikot on saatu yhdistettyä tiukasti kiinni, niin ylimääräiset, pitkät kaislat voi leikata oman maun mukaisiksi tai jättää ne pitkäksi.


Kaisla taipuu moneen muotoon, joten ei muuta kuin kokeilemaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti