Blogissa seurataan free-toimittajan elämää bullterrieri Ringmaster´s Own The Wampas Mask "Saga" seurassa.
Koirien lisäksi elämään mahtuu askartelua, valokuvausta, leffoja, kirjoja, moottoripyöriä ja paljon muuta...



Näytetään tekstit, joissa on tunniste messut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste messut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Opiston kevätnäyttely

Kävin pääsiäisenä myös Kokkolan seudun opiston kevätnäyttelyssä. Paljon ihania aikaansaannoksia oli esillä ja paljon uutta inspiraatiota ja innostusta sai itsekin, kun katselin näitä töitä.
Kuvat puhukoon puolestaan.























tiistai 26. marraskuuta 2013

Kädentaito-messut

Nyt vihdoin ehdin myös muutaman kuvan kera kertoa Tampereen Kädentaito-messuistakin. Niissä tuli tänä vuonna käytyä vuoden tauon jälkeen. Aikaa ei ollut messuilla kuin viitisen tuntia, joten päätettiin äitin kanssa heti, että ei edes katsota niihin pöytiin, joissa ei ole mitään mielenkiintoista.

Hyvin saatiin aikaa silti kulutettua, ja meillä jäi kokonaan kivi ja koru -messut käymättä... Toivotaan, ettei siellä ollut mitään meitä kiinnostavaa :)

Mua kiinnosti jostain kumman syystä kaikki paperinaruaskartelut, huopatyöt ja kranssit... :) Ja niitähän messuilta kyllä löytyi :)







Oli siellä myös ihania vaatteita, joita hypisteltiin...



Äiti innostu Anu Harkin ideoimasta villatakista, ja kyllä mäki taidan haluta tällaisen itelleni :)


Kävin myös ihastelemassa lapasnäyttelyn satoa, ja nämä ihanat lapaset, joihin oli päälle huovutettu kuvio oli mun mieleen...


Tuttujakin nähtiin, mutta muista ei ole kuvaa kuin ihanasta Heinikan Heinistä...


Entäs ne ostokset? Jepp, niitä tuli tehtyä aivan liikaa :) Reppu oli ääriään myöten täynnä ja käsissä roikkui vielä muutama pussi ;) Paljon villaa, hahtuvaa ja merinovillaa tuli ostettua sekä fimoa ja korutarvikkeita...



Kyllä näillä ostoksilla pitäisi saada jotain aikaiseksi :)


perjantai 4. lokakuuta 2013

Käsityömessuilla

Tänään tuli käytyä perinteen mukaisesti Seinäjoen käsityömessuilla. Ja jälleen kerran oli todella mukava päivä ja sai paljon uusia ideoita... vielä kun ehtisi toteuttaa edes edelliset... ;)

Aloitimme messuilun kuitenkin käymällä ensin Kauhavalla Kangas-Aitassa, josta mukaan lähti pussillinen paperilankaa. Löytötorilta kun sai kympillä ottaa niin paljon tavaraa kuin muovipussiin mahtui ja sinnehän mahtui melkoinen määrä paperilankaa :) Onpahan tuleviin paperilankatöihin nyt materiaalit valmiina. Lisäksi ostin matonkuteita, jotta saan virkattua vielä lisää mattoja sekä aivan ihanaa huivilankaa...

Seinäjoella tuli sitten vietettyä monta tuntia ja ostettua sieltäkin ihan kiitettävästi tavaraa. Tärkeimpänä kuitenkin se, että sain napsittua kuvia mua kiinnostaneista töistä, jotta voin kokeilla niitä sitten joskus kotonakin.

Ensiksi tietenkin paljon paperilankaideoita:




Sitten löytyi paljon hauskoja tuunauksia vanhoista keittiövälineistä:



Messujen hauskin tuunaus oli kuitenkin vanhoista levyistä tehdyt käsilaukut. Nämä oli aivan ihanat!


Rautalangastakin oli näperrelty kaikkea kivaa... etenkin tämä elämänpuu oli mun makuun...



Jostain kumman syystä huopatyöt kiinnosti mua erityisesti tällä kertaa, ja nämä neulatyynyt oli aika ihkuja...


Pari ihan neulotua ja virkattuakin ihanuutta näkyi, ja erityisesti tämä värikäs villatakki oli mun mieleen. Mä en sitä osaa tehdä, tai jos osaan, niin kestää muutaman vuoden tehdä, mutta josko vihjaisisi äitille, että se tekisi mulle tällaisen...


Mun ostokset messuilta on edelleen keskellä keittiönpöytää neljässä isossa muovipussissa :) Messuilta tuli ostettua lisää paperilankaa, huovutusvillaa, lankaa, stanssi ja korutarvikkeita. Onpahan jotain mitä tehdä taas pitkän talven... ;)

maanantai 29. huhtikuuta 2013

PetExpo

Tuli lauantaina käytyä lemmikki-messuilla Helsingissä työn puolesta. Olihan messukeskuksessa PetExpon lisäksi myös luomu-, lapsi-, kädentaidot- ja outletmessut, mutta käväisin niissä vain nopeasti piipahtamassa. Muuten koko päivä (reilut 8h) meni lemmikkiosastoilla ihastellen, kuunnellen ja kysellen.

Eka kertaa katselin myös kissanäyttelyn menoa ja eipä tuo paljoa koiranäyttelyistä eroa. Tai no esittämisessä tietenkin ja tuomari kirjoittaa itse arvostelunsa, mutta muuten samanlaista menoa kehien äärellä :) Kävin myös tutustumassa erilaisiin kissarotuihin ja pakko myöntää, että american curl -rotu ihastutta mua kovasti... Jotenkin hyvin tympeän näköinen kissa, joka sopisi bullmastiffien sekaan ;)


Toinen otus, johon ihastuin oli skinny-marsu eli karvaton marsu, jolla on vain hieman karvaa turvassa ja jaloissa. Siitä ei tosin kuvaa ole, kun sopivasti piiloutui peittojen alle ottaessani kameraa esille, mutta söpö se oli! :) Myös afrikkalainen kääpiösiili oli aivan ihana. Kyllä kait meille noitakin vielä mahtuisi ;)

Tuli sitten katseltua messuilla myös paljon matelijoita ja muita inhottavia otuksia, jotka ei lainkaan ole mun eläimiä. Mutta pitäähän sitä aina oppia uutta. Silti ihmettelen edelleen, että kuka valitsee lemmikikseen skorpioonin?



Esittelyjen ja luentojen välissä piti käydä ihastelemassa myös 3-ryhmän näyttelyssä bullterriereitä. Mä oon nuorempana hokenu äitille aina, että haluan bullin itselleni vanhempana, mutta vielä en ole sellasta hankkinu. Nyt tosin alkaa tuntua siltä, että sellainen voisi tulla meille piankin taloon... :)

Kädentaidot-messut oli mun mielestä tosi laimeat, mutta johtuneeko sitten siitä, että on niin tottunut Tampereen vastaaviin messuihin?! Mitään mielenkiintoista en sieltä löytänyt, joten halvalla pääsin :) Luomu/lähiruoka -messuilla oli niin paljon maistiaisia, jotta sieltä ei senkään takia irronnut mitään mukaan. Luomumunia olisin ostanut, mutta ei huvittanut junassa niitä tuoda kotiin. Outlet-messuilla ei ollut mitään mua kiinnostavaa ja lapsi-messut kävelin sivusta seuraten nopeasti ohi. Ei todellakaan huvittanut änkeä sinne panssariajoneuvojen (lastenvaunut) sekä huutavien äitien ja pilttien sekaan...

Ainoat ostokset messukeskuksesta tein lemmikki-osastolla, josta ostin Adahlle ihanan pehmoisen sängyn Britti-lipulla :)

Eilen tuli sitten vaan oltua kotona ja kerättyä voimia. Junassakaan kun ei pystynyt kotimatkalla nukkumaan, kun vaunu oli täynnä edellisiltana Bieberin keikalla olleita varhaisteinejä. Koko matkan jouduin kuuntelemaan kuinka ihana Bieber on, kuinka ihana konsertti oli, kuinka kaikki aikoo muuttaa Kanadaan Bieberin luo jne. Ja tämä kaikki säestettynä Bieberin lauluilla... :(

Eilen sitten voimia kerätessäni päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä ensimmäisen näyttelyhihnan tytöille. Päätin jo aikoja sitten etten tyydy mihinkään pitkoletitykseen vaan halusin tehdä punonnan neljällä nyörillä. Aluksi tuntui haastavalta, mutta eipä tuo ollut mikään vaikea juttu, kun tajusi homman idean. Haluttuja helmiä ei sitten ollut tietenkään tarpeeksi, mutta eiköhän tämä kelpaa Ainolle mätsärihihnaksi :)


Eilen piti sitten heti tilata lisää materiaalia sekä helmiä, jotta saan tehtyä Adahlle ja Arwenillekin omat hihnat. Ja varmaan muutama muukin saa hihnan lahjana, kunhan saan tarpeeksi helmiä ja taitoa punomiseen, jotta noita kehtaa antaa muillekin :)