Enpä ole taas pitkään aikaan mitään tännekään kirjoitellut... Jouluvalmistelut ovat pitäneet niin kiireisinä, kun oli useammat joulumyyjäisetkin käytävä myyjänä. Mutta nyt on onneksi ne kiireet hellittäneet ja näin joulunaikaan vaan huilitaan :)
Ennen joulua vietettiin kuitenkin Arwen-tummun 9-vuotis synttäreitä. Olen niin onnellinen, että tummu on hyvässä kunnossa tuossa iässä. Vauhtia riittää edelleen yhtä paljon kuin nuorilla.
Tummun kanssa käytiin lekurissakin vuositarkastuksessa ja kaikki näytti olevan kunnossa verikokeita myöten. Synttäriä sitten juhlittiin tietenkin kakun kera illalla, jossa oli sankarin kaikki herkut.
Hyvä kun ehdin kynttilän ottaa pois kakusta niin tummu hyökkäsi heti kakun kimppuun :)
Synttäripippaloitten jälkeen olikin sitten vuorossa joulu, joka tuli vietettyä vanhempieni luona syöden, lahjoja avaten ja lautapelejä pelaten. Mukava perhekokoontuminen siis ja tytötkin pääsivät mukaan juhlimaan.
Adah nyt on ehtinyt touhuta omiaan jouluvapailla, mutta eipä tuo mitään uutta ole... Mun silmälasit neiti söi ennen aattoa, ja aattona veti napaansa tiskipöydällä olleelta uunipelliltä kinkun rasvat... Luulin, että se tulisi sairaaksi, mutta ei rasvat sen vatsakalustoa pahemmin järkkyneet... Eilen neiti varasti pöydältä porkkanalaatikon, ja olisi syönyt itse laatikonkin jollen olisi ehtinyt väliin, ja tänään varastettiin kinkkuvoileipä... Mahoton touhutyttö, jolle ei voi kääntää selkäänsä ;)
Blogissa seurataan free-toimittajan elämää bullterrieri Ringmaster´s Own The Wampas Mask "Saga" seurassa.
Koirien lisäksi elämään mahtuu askartelua, valokuvausta, leffoja, kirjoja, moottoripyöriä ja paljon muuta...

keskiviikko 26. joulukuuta 2012
lauantai 17. marraskuuta 2012
Lomailua
Mun sairauslomaa jatkettiin vielä kolmella viikolla, joten edessä on vielä pitkiä päiviä ennen kuin pääsee taas kiinni työrutiineihin... Lekuri oli sitä mieltä, että mun paineet on vielä sellasissa lukemissa, ettei työnteko tule kysymykseenkään. Joten huilataan nyt sitten vielä...
Tosin sanoin jo lekurille, että ihan sama mitä paineet näyttää kolmen viikon kuluttua, menen töihin! :)
Nyt on sitte ollut aikaa tehdä kortteja tuleviin joulumyyjäisiin. Viime vuonna myin pöytäni tyhjäksi reilussa neljässä tunnissa, ja tänä vuonna kyseiset myyjäiset on kaksipäiväiset eli vaatii hieman enemmän tavaraa pöydälle kuin viimeksi. Mutta voihan se olla hyvin mahdollista, että tällä kerralla ei mene yhtään mitään... No, sitten on ainakin ystövien joulukortit ja -muistamiset saatu tehtyä :)
Pelkästään askartelupöydän ääressä ei kuitenkaan tule notkuttua koko loman ajan, vaan joka päivään kuuluu kunnon metsälenkki. Se onkin oivallinen paikka rauhottua... Adahn kanssa kierreltiin tänään luontopolulla, ja sen verran synkkä päivä oli, että saatiin ihan kahdestaan nauttia luonnon rauhasta, ketään muuta ei näkynyt.
Neitiä ei voinut pahemmin pitää irti polulla, sillä juoksut ovat juuri parhaimmillaan... En halua, että neiti olisi lähtenyt jonkun hirvikoiran matkaan... ;) Mutta eipä tuota hirveästi ota päästä kävellä hihnassa mamman kanssa :)

Lisää Magnoliaa
Muutama kortti tullut taas tehtyä, vaikka alkaakin pian suurpaniikki, sillä joulumyyjäisiin on vajaa viikko aikaa! paljon on siis vielä tehtävä, jotta on jotain mitä myydä..
Tämä suhteellisen simppeli kortti ottaa osaa lovely hänglar & sweet magnolia -haasteeseen, jonka aihena oli leikatut kuviot. Muutamahan niitä tuosta löytyy...

lauantai 10. marraskuuta 2012
Jouluista Magnoliaa
Toinen kortti vielä tälle aamupäivälle :)
Kyseisessä kortissa tallusteleva Edwin osallistuu Simply Magnolian sekä Midweek Magnolias -haasteisiin. Ekan haasteen aiheena oli telinekortti ja toisessa kävely lumisessa talvimaisemassa. Eiköhän molemmat haasteet ole tullut katettua...
Edwins in a rush ;) This card enters the challenges of Simply Magnolia and Midweek Magnolias. Theme for the firsth one was an easel card and for the other one walking in a winter wonderland. In this winter wonderland it´s snowing :)

Lili´s little fairies
Muutama kortti tullut aamusta tehtyä... Tuntuu, että aika loppuu kesken. Jos olisin kunnossa voisin väsäillä kortteja vaikka koko päivän putkeen, mutta nyt on haasteellista jo parin tunnin istuminen pöydän ääressä... No, ehkä se tästä...
Tämä kortti osallistuu nyt sitten Lili´s Little Fairies -haasteeseen. Uutta lumiefektiä tuli ekaa kertaa kokeiltua, ja kai tuo ihan ok on :)
Made a few cards this morning to start the day off :) This ones enters Lili´s Little Fairies -challenge, where this weeks theme was all things bright and beautiful. I used my new snoweffect for the firsth time... think I need some more practice ;)

tiistai 6. marraskuuta 2012
Winter Wonderland
Viime yön tuotoksia... Hyvin simppeli kortti tällä kertaa, ja samalla se osallistuu Winter Wonderlandin -haasteeseen, jossa aiheena oli paimenten katsoessa tai kolme kuningasta. Tässä kuvassa nyt ei ole kuin yksi paimen, mutta ehkäpä se kelpaa...
Made a card again last night. This simpel card enters the Winter Wonderland -challenge, where the theme this week was while shepherds watched or We three kings. There´s only one shepherd on this card, but I hope it´s enough...

sunnuntai 4. marraskuuta 2012
P*skarteluhaaste
Taas valmistui yksi kortti viime yönä... Ehkä mä jopa ehdin saada tarpeeksi kortteja tehtyä joulumyyjäisiin... :)
Tämä kortti osallistuu P*skiksen -haasteeseen, jossa aiheena oli viirejä. En olekaan aikaisemmin tehnyt viirejä kortteihin, joten taas oli kokeiltava jotain uutta. Onneksi myyjäisissä menee myös ruotsinkielisiä kortteja, jotta pääsin hieman pienemmällä vaivalla kirjoittamalla joulutoivotukset ruotsiksi... Hyvää joulua olisi vaatinut paljon pitemmän juuttinarun ja isomman kortin ;)

lauantai 3. marraskuuta 2012
Lili´s Little Fairies & Papertake
Yksi kortti lisää... Tällä kertaa hieman perinteisempää tuotosta punaisine väreineen...
Tämä ihana keijukainen osallistuu Lili´s Little Fairies -haasteeseen, jonka aiheena oli lunta leijailee, sekä Papertaken -haasteeseen, jossa oli ihana luonnos. Suhteellisen simppeli kortti, johon voisi tietty lisätä vielä jotain, mutta...
A more traditional christmascard this time with traditional red colors :) This little fairie enters the challenge for Lili´s Little fairies, where the theme was snow is falling, and also the Papertake -challenge that had such a lovely sketch.

Midweek Magnolias #35
Nythän näitä kortteja tuntuu syntyvän kuin ihan itsestään... no, ei kuitenkaan, mutta pari lisää jaksoin tehdä viime yönä unta odotellessa...
Tämä Mankku-kortti osallistuu Midweek Magnolias -haasteeseen, jossa haasteen aihe oli vapaa. Kokeilin sitten tällaista hyvin yksinkertaista korttia, sillä tuo taustapaperi on mielestäni jotenkin hyvin kiehtova... Lopputuloksena hieman erilainen joulukortti...
Made a bit different card last night while waiting for sleep... Had this awesome paper for background that I wanted to use. The result is a bit different christmascard, but there´s something about it, that makes me like it ;) This card enters Midweek Magnolias -challenge, where the challenge was anything goes :)

perjantai 2. marraskuuta 2012
Magnoliaa
Vielä toinen joulukortti hieman eri väreissä. En juurikaan tee joulukortteja vaaleanpunaisella pohjalla, mutta kaikkeahan on kokeiltava joskus :)
Tämä Magnolia-kortti osallistuu Sketch Saturday -haasteeseen, jossa oli ihanan simppeli luonnos, sekä lovely hänglar or sweet magnolia -haasteeseen, jossa aiheena oli vain tytöt.
This Magnolia-card will enter the Sketch Saturday -challenge with the lovely sketch. She will also take part in lovely hänglar or sweet magnolia -challenge where the challenge this time was girls only. I´ve never made a christmascard with pink background, but I guess you should try anything at least once ;)

kortteja
Pari korttiakin on tullut tehtyä monen viikon tauon jälkeen. Tuntuu, että väsymys on vienyt kaiken inspiraation, mutta pakolla oli pari korttia tehtävä, sillä joulumyyjäiset lähestyvät...
Tämä kortti osallistuu nyt samalla Penny Black Saturday -haasteeseen, jossa on meneillään vielä lokakuun haaste, jossa oli ihana luonnos. Jouluinenhan tästä kortista tuli, ei sille mitään voi ;)
Entering the challenge almost at the last minute... Have lost my inspiration while beeing sick, but now I had to make some christmascards and I saw the nice sketch at the Penny Black Saturday challenge, so I had to join in with this card...

keskiviikko 31. lokakuuta 2012
talvilomaa näyttelyistä
Nyt on sitten tämän vuoden näyttelyt käyty, kun kunniakkaasti selvittiin sunnuntaina Seinäjoen KV-näyttelyistä. Mä inhoan ajaa autolla talvisin pitkiä matkoja, joten se on suurin syy miksi me pidetään talvikauden lomaa näyttelyistä. Tosin saa ruveta miettiin uudestaan Seinäjoen näyttelyn kanssa jatkossa, sillä nyt satoi kunnon lumet perjantaina juuri ennen näyttelyä... Ihan talvivarusteissa sai Sjoelle mennä... Ja näyttelykauden avajaisnäyttelyssä Vaasassakin satoi lunta huhtikuussa, joten tuntuu, että talvesta tulee joka vuosi vain pitempi ja pitempi...
No, Seinäjoelle olin ilmoittanut koko kolmikon. Ensin Aino käväisi ranskiskehässä Juha Putkosen arvosteltavana. Neiti oli tympääntynyt ja katseli tyyliin "katto tippuu just niskaan", mutta syykin tähän selvisi seuraavana päivänä kun neidin juoksut alkoivat. Eli ei vaan huvittanut... Arvostelu oli kuitenkin ihan ok ja tuloksena EH, kehästä kun pistettiin porukkaa ulos koko väriskaalan avulla!
"Hyvä koko, mittasuhteiltaan lyhyt, hyvä luusto, hyvä kaula-osa, oikein kiinnit. korvat, tummat silmät, hyvin kehitt. pohjelih. huulet saisi olla täytel. hyvä kirsu, avoimet sieraimet, sopivasti kaar. hieman kapea alaleuka, hyvä kaula, hyvä karva ja väritys, voim. ylösvet. alalinja, riitt. kulm. raajat, takaosan kulmaus saisi olla parempi."
Kuvia ei juuri kehästä ole kuin hovikuvaaja-äitini makoilee parhaillaan etelän lämmössä...
Seuraavaksi suunnattiinkin sitten bullmastiffikehään, johon oli ilmoitettu 21 koiraa, joista 12 narttua. Tuomarina toimi mun suosikkisetä Jari Laakso.
Hitaasti kehittyvältä Adahlta ei suuria odoteltu, EH4 tuloksena, joka kelpaa erittäin hyvin meille!
" 2v, kokonaisuus saisi olla voimakkaampi, eturinta vielä vajaa, riitt. takakulmaukset, turhan pysty olkavarsi, pää saisi olla voimakkaampi ja kulmikkaampi, liikkeessä turhan löysä, varsinkin edestä, erinomaiset pienet korvat."
Seuraavaksi sitten mummot kehään. Arwenin Sohvi-siskokin oli paikalla, joten tuomari sai kaksi mummoa kehään, ja useampaan otteeseen kuultiinkin tuomarin huokaisevan, että ihanat mummot! :)
"Lähes 9v, kaunis, voimakas, tasapainoinen veteraani, jolla kaunis eturinta. Riittävä raajakorkeus, erinomainen rungon tilavuus, hyvä kaula, hyvä pään profiili, erinomaiset liikkeet".
Vetskuluokasta täten tuloksena ERI2 ja SA! Valiosisko Sohvi nappasi ROP-VETin jälleen kerran meidän nenän edestä ;)
No, jatkettiin sitten vielä paras narttu-kehään monen nuoren nartun seurassa, ja luulin meidän joutuvan ekaksi pois kehästä kun Laakso tuli luokseni kättelemään. Olin jo siirtymässä mummon kanssa kehän ulkopuolelle kun Lakso totesi, että "ei kun te olette paras narttu 4" !! Hiphei, sitä ilon määrää!!!! Ja Sohvi-sisko PN3, joten kyllä meitä mummoja nyt arvostettiin, sillä moni kaunis nuori narttu jäi taakse! Arwen sai kaiken lisäksi vielä vara-sertin, joten päivä oli ihan loistava!
Mummot vetsku-kehässä: Arwen PN4 & VA-SERT ja Sohvi-sisko PN3 & ROP-VET
Kuvat: S. Väyrynen
Näillä tuloksilla kehtaakin sitten jäädä lomailemaan :)
Seuraava näyttely onkin sitten messari, tosin sinne olen menossa kehäsihteeriksi tai turistiksi, jollen kirjoittamaan kelpaa. Siitä on niin monta vuotta kun olen siellä viimeksi käynyt, joten pakko päästä paikan päälle shoppailemaan ;)
Mun sairauslomaakin jatkettiin... Verenpaine edelleen korkea, mutta suurin huolenaihe on se, etten saa nukuttua. En olisi uskonut, että ihminen voi olla näin väsynyt! Mitään ei jaksa tehdä ilman, että kaikki vaatii suuria ponnistuksia. No, kolme viikkoa saikkua lisää, katsotaan ehtisikö siinä ajassa taas oppia nukkumaan...

tiistai 16. lokakuuta 2012
kiirusta...
On ollut sitten kiirus joka asian kanssa, niin töissä kuin vapaa-ajalla, ja sehän on nyt sitten kostautunut. Pari viikkoa ollut jo päänsärkyä ja viime torstaina käväisin työterveydessä mittauttamassa verenpaineen, ja se oli sen verran korkea, että mut passitettiin heti sairauslomalle. Huomenna on lääkärinaika, ja sitten katsotaan jatkuuko saikku vielä... Todennäköisesti, sillä päänsärky ainakin on jatkunut ja olen totaalisen väsynyt koko ajan...
Nyt pitäisi sitten ottaa rauhallisesti ja vain olla, mutta se on meikäläiselle hyvin vaikeaa. Kun on tottunut koko ajan tekemään jotain, niin miten sitä yhtäkkiä voisi olla tekemättä mitään?! Tosin huomaan itsestäni, että heti kun alan katsoa kelloa ja lasken tunteja, niin päänsärky lisääntyy... pitäisi siis yrittää elää ilman kelloa nyt jonkin aikaa ja ottaa mallia näistä kahdesta...
Adahn 2-vuotissynttäreitäkin vietettiin viime viikolla. Suuria pippaloita ei tällä kerralla ollut, sillä olin töissä iltakymmeneen saakka... Sankarille oli sentään kakkua, mutta kuvaa en siitä tällä kerralla saanut...
Reilu viikko sitten tuli käytyä myös kasvattajan luona ihastelemassa ihania "marsunpoikasia"... Tällaisesta koirasta olen nuorena haaveillut, mutta terrieri on matkan varrella muuttunut ruttukuonoksi... Tosin, vieläkin tällainen olisi ihan hieno omistaa, mutta ei nyt, vaikka mieli tekikin viedä mukanani koko kersalauman.. :)
Käytiin äitin kanssa myös Seinäjoen käsityömessuilla... Ennen messuille menoa pysähdyttiin Kauhavan kangas-aitassa, ja mukaan lähti taas pari pussillista tavaraa. Ostin matonkuteitakin vaikken mattoa aio tehdä, vaan toisenlaisen taideteoksen, jonka näin viime joulun aikaan Kankurissa. Lisäksi mukaan lähti 40 kerää vaaleanpunaista lankaa, josta on tarkoitus väsätä Ainolle villatakki, paperinauhaa, villaa ja pitsiä...
Messut olivat sitten jokseenkin huonommat kuin aikaisempina vuosina. Korttiaskartelijalle ei ollut kuin pari kauppaa, joten meikä pääsi melko halvalla ;) Jotenkin tuntui, että tänä vuonna oli enemmän valmiita töitä myynnissä kuin tarvikkeita, joilla voisi itse tehdä jotain... Sain sentään muutamia loistavia ideoita, jotka pitäisi toteuttaa...
Messuilta käytiin vielä kaupungissa Paperinauhan kaupassa, josta tulikin sitten ostettua yhtä paljon kuin messuilta... Ihan tyytyväinen olen silti päivän ostoksiin :)
Nyt onkin sitten myyntipöytä varattu Kankurin joulumyyjäisiin, joten sinne pitäisi saada jotain myyntiinkin. Ideoita on ihan kamalasti, mutta on vaan niin väsy, etten saa mitään aikaiseksi. Istun askartelupöydän ääressä ja vaan tuumin, että mistä aloittaisin, ja lopulta en sitten tee mitään... Ehkä väsy lakkaisi jossain vaiheessa saikun aikana...
Kaiken tämän kiireen keskellä olen kuitenkin ollut mukana aivan ihanassa projektissa! Olen päässyt oikolukemaan ja punaisella värikynällä alleviivaamaan (mun lempparipuuhaa ;D) Maijun ja Heinin tekemää paperiaskartelukirjaa, joka tulee ihan kohta painosta. Tämä kirja on täynnä ihania ideoita ja ohjeita, kunpa ehtisi itsekin tehdä joitakin näistä joulua ajatellen...

keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Winter wonderland & Just Magnolia
Peräti yhden joulukortinkin saanut viimeisen viikon aikana aikaiseksi... Tulee kiirus kohta, mutta viime hetkillä joutunee sitten tehdä loppurutistuksen :)
Tällä kortilla osallistun Winter Wonderlandin ja Just Magnolia & hÄnglarin -haasteisiin. Ekassa aiheena oli vauvan ensimmäinen joulu ja toisessa helmet ja diecutsit...
One more christmascard... yiihaa ;) With this card I join in with the challenges of Winter Wonderland and Just Magnolia & hÄnglar. The firsth ones challenge was baby´s firsth christmas and the other ones pearls and diecuts/punches.

maanantai 24. syyskuuta 2012
lovely hänglar & winter wonderland
Vielä yksi joulukortti... Joulukortteja pitäisi tehdä oikein urakalla, sillä olen varannut myyntipöydän joulumyyjäisiin... Viime vuonna mun kortit vietiin käsistä neljässä tunnissa, ja tänä vuonna myyjäiset on kaksipäiväiset, joten hieman enemmän on tehtävä kuin mitä viime vuonna oli mukana...
Tällä kortilla osallistun nyt samalla lovely hÄnglarin -haasteeseen, jonka aiheena oli mikä tahansa kortti sekä Winter Wonderlandin haasteeseen, jossa aiheena oli kortti rakkaalle...
Starting to get late with my christmascard, when I only get a couple ready in a week... But this card gets to be in lovely hÄnglar -challenge and Winter Wonderland -challenge :)

Midweek Magnolias #29
Muutama kortti tullut taas tehtyä...
Harvemmin teen syysaiheisia kortteja, mutta sain tämän ihanan leimasinkuvan, joten tähän se nyt sopi aika hyvin.
Tällä kortilla osallistun Midweek Magnolias -haasteeseen, jossa viikon haasteena oli kiva luonnos...
I usually don´t do any fallcards, but I got this picture and thought it would be suitable for a fallcard :) With this card I take part in Midweek Magnolias -challenge that had such a lovely sketch this week :)

tiistai 18. syyskuuta 2012
Kokkolan pentunäyttely
Sunnuntaina oli taas vuorossa näyttelyyn meno. Tällä kerralla mä sain tosin toimia kenneltyttönä ja raahata tavarat, koska mun tytöt ei osallistunu lainkaan. Sen sijaan äiti osallistu pienen Staran kanssa nyt toisen kerran näyttelyyn.
Kyseessä oli siis Kokkolan pentunäyttely, jossa ei menty hampaat irvessä pytyt mielessä. Tunnelma oli siis todella mukava hallissa! Voi kun kaikki näyttelyt olisi tällasia! Ihmiset tsemppas toisiaan ja kehu kaikkia pieniä vauvoja, ja vaikka pentu kehässä pisti pakin päälle tai hyppi kuin kenguru, niin sillä ei ollut mitään merkitystä :)
Kääpiöpinsereitä oli ilmoitettu yhteensä neljä, 2 baby-luokkaan ja 2 pentuluokkaan. Stara oli ainoa narttu pentuluokassa, joten hyvin hermostunut äiti pääsi viimisenä Staran kanssa kehään. Pakko oli olla vahingoniloinen... äiti on aina naureskellut mulle kun jännitän ennen kehään menoa, ja saipas hän nyt itse kokea tunteen :) Pakko oli kysyä, että mitä sä jännität, eihän tuossa ole mitään :D
Stara käveli todella hienosti kehässä, mutta seisomisessa tarvitaan vielä hieman harjoitusta. Kun ei millään malttaisi olla paikallaan, edes pöydällä...
Ja sitten kun ehtii hetkeksi pysähtyä, niin kaikkia tassuja ei voi pitää samaan aikaan maassa. Joko seistään kolmella jalalla tai sitten pelkästään kahdella :) Mutta harjoittelullahan tämäkin sujuu paremmin.
Arvostelu oli todella hyvä ja tuloksena PEK1. KP:ta ei pahemmin jaettu. Kääpiöpinsereissä vain babyluokan narttu sai KP:n ja oli samalla ROP-pentu.
Jatketaan harjoittelua! :)

Midweek Magnolias #28
Lisää kortteja... välillä hieman jouluisempaa :)
Tämä joulukortti osallistuu Midweek Magnolias -haasteeseen, jonka aiheena oli joulu syyskuussa. Nyt alkaa todellakin olla kohta kiirus, että ehdin tehdä kaikki joulukortit ym ajoissa...
I found this new challenge; Midweek Magnolias, so I had to enter with this card, because this weeks challenge was so perfect for me. The challenge was christmas in september, and I´m starting soon to panic... too many christmascards to do and so little time ;)

P*skarteluhaaste #154
Muutama kortti tullut taas tehtyä iltaisin kun on niin mukavan pimeää ulkona ja sisällä kynttilät luo tunnelmaa. Tosin kortit on kyllä tehtävä ihan lampun valossa, ei riitä pelkästään kynttilät ;)
Tämä kortti osallistuu paskiksen tämän viikon haasteeseen, jossa aiheena oli resepti: 1 nauha, 2 paperia ja 3 perhosta...

keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Winter wonderland & Penny Black and more
Joulukorttipajakin käynnistyi viime yönä. Olin jo pitkään mielessäni pyöritellyt ajatusta kortista, jossa olisi taustana ns. iso lumilyhty... Ja siitä se ajatus sitten lähti :)
Lyhtyyn lisäilin eri leimasinkuvia, ja lopulta siitä tulikin sopiva Winter Wonderland -haasteeseen, jonka aiheena oli joululemmikkit...
For a long time I´ve thought about a card with a snowlantern as background. So then I came up with the idea of putting more than one stamp on the lantern and this is the result :) I noticed that the card would be suitable for Winter Wonderland -challenge of christmas pets... Well, at least some people have mice as pet, maybe a reindeer too ;)
I noticed that the card would also be suitable for Penny Black and more -challenge, where the challenge is early christmas makes. Although I think I´m already quite late with my christmas makes ;)

Just Magnolia #173 -haaste
Tuli eilen illalla ja yöllä tehtyä pari korttia...
Tällä ensimmäisellä osallistun Just Magnolia & Hänglar -haasteeseen, jossa aiheena oli mikä tahansa, mutta lisäksi toivottiin korttiin perhosia ja blingiä. Tästä niitä molempia löytyy...
Made some cards last night and thought this one would suite Just Magnolia & Hänglar -challenge. The challenge was anything goes with an option of butterflies and bling. Got both of them in this card :)

tiistai 4. syyskuuta 2012
Keskiaikamarkkinat...
Lauantaina oli kauan odotetut keskiaikamarkkinat, jonne oli pakko päästä. Äiti oli ommellut meille keskiaikaiset puvut, ja kyllä meistä näpsittiinkin kuvia markkinoilla! :) Vaikka siellä oli muitakin ajan mukaisesti pukeutuneita, niin vaikka kuinka yritin piiloutua, niin jouduttiin kameroiden eteen... Kävipä maikkarinkin kuvaaja meitä kuvaamassa, mutta uutisissa en onneksi näkynyt, äiti vain :) Tänne en meistä nyt kuvaa laita, ehkä joskus...
Päivä alkoi ihan markkinoilla kävellen ja ihastellen kaikkea ihanaa...
Jossain vaiheessa yllätti tietenkin nälkä. Alkupaloiksi syötiin rieskan tapaisia leipiä, joita martat väsäsivät paikan päällä. Olivat todella hyviä...
Hieman myöhemmin oli pakko maistaa myös varraspossua. Aamupäivällä toivat markkinapaikalle kokonaisen possun vartaassa, ja siitä leikkelivät leivän lisukkeiksi lihaa. Kyytipoikana oli simaa, ja kyllä oli hyvää :)
Keskiaikapäivän tapahtumiin kuului myös oikeat keskiaikaiset häät. Opettajapariskunta oli päättänyt järjestää tapahtuman yhteydessä keskiaikaisin menoin suoritettavan vihkimisen, johon myös kaikki kiinnostuneet markkinoilla kävijät pääsivät osalliseksi. Oli aivan ihanat häät! Pariskunta oli aivan ihastuttava ja seremonia upea. Tällaiset häät minäkin voisin haluta... ;)
Päivän odotetuin tapahtuma oli sitten tietenkin Rohan Tallin turnajaisesitys. Pitivät esityksen kahdesti, ja minä olin tietty paikalla eturivissä molemmissa esityksissä. Hevoset olivat aivan upeat ja ratsastustaidot ratsastajilla mielettömät!
Ensi vuoden keskiaikamarkkinoita odotellessa jo... Pitänee lähteä ensi kesänä Turun ja/tai Hämeenlinnan keskiaikatapahtumaan paikan päälle ihastelemaan hieman suurempia keskiaikatapahtumia...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)