On ollut sitten kiirus joka asian kanssa, niin töissä kuin vapaa-ajalla, ja sehän on nyt sitten kostautunut. Pari viikkoa ollut jo päänsärkyä ja viime torstaina käväisin työterveydessä mittauttamassa verenpaineen, ja se oli sen verran korkea, että mut passitettiin heti sairauslomalle. Huomenna on lääkärinaika, ja sitten katsotaan jatkuuko saikku vielä... Todennäköisesti, sillä päänsärky ainakin on jatkunut ja olen totaalisen väsynyt koko ajan...
Nyt pitäisi sitten ottaa rauhallisesti ja vain olla, mutta se on meikäläiselle hyvin vaikeaa. Kun on tottunut koko ajan tekemään jotain, niin miten sitä yhtäkkiä voisi olla tekemättä mitään?! Tosin huomaan itsestäni, että heti kun alan katsoa kelloa ja lasken tunteja, niin päänsärky lisääntyy... pitäisi siis yrittää elää ilman kelloa nyt jonkin aikaa ja ottaa mallia näistä kahdesta...
Adahn 2-vuotissynttäreitäkin vietettiin viime viikolla. Suuria pippaloita ei tällä kerralla ollut, sillä olin töissä iltakymmeneen saakka... Sankarille oli sentään kakkua, mutta kuvaa en siitä tällä kerralla saanut...
Reilu viikko sitten tuli käytyä myös kasvattajan luona ihastelemassa ihania "marsunpoikasia"... Tällaisesta koirasta olen nuorena haaveillut, mutta terrieri on matkan varrella muuttunut ruttukuonoksi... Tosin, vieläkin tällainen olisi ihan hieno omistaa, mutta ei nyt, vaikka mieli tekikin viedä mukanani koko kersalauman.. :)
Käytiin äitin kanssa myös Seinäjoen käsityömessuilla... Ennen messuille menoa pysähdyttiin Kauhavan kangas-aitassa, ja mukaan lähti taas pari pussillista tavaraa. Ostin matonkuteitakin vaikken mattoa aio tehdä, vaan toisenlaisen taideteoksen, jonka näin viime joulun aikaan Kankurissa. Lisäksi mukaan lähti 40 kerää vaaleanpunaista lankaa, josta on tarkoitus väsätä Ainolle villatakki, paperinauhaa, villaa ja pitsiä...
Messut olivat sitten jokseenkin huonommat kuin aikaisempina vuosina. Korttiaskartelijalle ei ollut kuin pari kauppaa, joten meikä pääsi melko halvalla ;) Jotenkin tuntui, että tänä vuonna oli enemmän valmiita töitä myynnissä kuin tarvikkeita, joilla voisi itse tehdä jotain... Sain sentään muutamia loistavia ideoita, jotka pitäisi toteuttaa...
Messuilta käytiin vielä kaupungissa Paperinauhan kaupassa, josta tulikin sitten ostettua yhtä paljon kuin messuilta... Ihan tyytyväinen olen silti päivän ostoksiin :)
Nyt onkin sitten myyntipöytä varattu Kankurin joulumyyjäisiin, joten sinne pitäisi saada jotain myyntiinkin. Ideoita on ihan kamalasti, mutta on vaan niin väsy, etten saa mitään aikaiseksi. Istun askartelupöydän ääressä ja vaan tuumin, että mistä aloittaisin, ja lopulta en sitten tee mitään... Ehkä väsy lakkaisi jossain vaiheessa saikun aikana...
Kaiken tämän kiireen keskellä olen kuitenkin ollut mukana aivan ihanassa projektissa! Olen päässyt oikolukemaan ja punaisella värikynällä alleviivaamaan (mun lempparipuuhaa ;D) Maijun ja Heinin tekemää paperiaskartelukirjaa, joka tulee ihan kohta painosta. Tämä kirja on täynnä ihania ideoita ja ohjeita, kunpa ehtisi itsekin tehdä joitakin näistä joulua ajatellen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti