Eilen illalla tuli käytyä Kankurin minimosaiikkisormus-kurssilla näpertelemässä pari sormusta. Toisesta tuli kylläkin lasinsulatussormus, mutta samalla idealla tehtiin.
Eli aluksi ihailtiin valmiita sormuksia...
Ja sitten tutustuttiin työmateriaaleihin. Nämä minimosaiikit oli todellakin pieniä, joten pinsetit tulivat tarpeeseen.
Sitten ryhdyttiin vaan sommittelemaan kuviota...
Tuossa sommitelman alla näkyy pyöreä pahvi, joka lisättiin sormuspohjaan, sillä pohjan reunat olisivat muuten olleet niin korkealla, että mosaiikit olisivat jääneet liian alas.
Kun sommitelma oli valmis, otettiin esille silikooniliima.
Liimaa laitettiin ensin sormuspohjaan, jonka päälle tuo pahvi aseteltiin. Sitten pahvin päälle lisää liimaa, jonka jälkeen mosaiikkipalat laitettiin pohjaan.
Tältä näyttää siis liiman kera...
Tämän jälkeen ryhdyttiin laastin tekoon. Laastissa käytettiin normaalia saumalaastia.
Pariin sormukseen ei tarvinnut paljon laastia tehdä, vaan kuppiin sekoitettiin puolitoista teelusikallista laastia ja saman verran vettä. Se sitten sekoitettiin ja nosteltiin sormuspohjan päälle.
Liiat laastit vedettiin lopuksi pois.
Mutta laastia sai kuitenkin olla sen verran, että lähes koko pohja täyttyy. Tulee myös olla tarkkana, jotta jokaisessa pienessä kolossa on laastia. Eli tämän näköisenä sormukset jätettiin vartiksi kuivumaan.
Reilun vartin jälkeen kostutetulla sienellä ryhdyttiin poistamaan laastia sormuksesta.
Hammastikulla kannattaa vielä puhdistaa laastia mosaiikin päältä pois.
Tämä on sotkuisin kohta työnteosta, joten kannattaa varautua pieneen sotkuun... Itsellä oli kädet ihan mustana :)
Tämän jälkeen sormukset kannattaa jättää vielä kuivumaan kunnolla, vaikka yön yli, ja seuraavana päivänä putsata vielä sienellä, jolloin niihin tulee kaunis kiilto.
Olen aika tyytyväinen näihin ekoihin tekemiini sormuksiin, ja varmaan teen näitä toistekin :)
Tosi kivoja ! Tykkäsin :)
VastaaPoista