Blogissa seurataan free-toimittajan elämää bullterrieri Ringmaster´s Own The Wampas Mask "Saga" seurassa.
Koirien lisäksi elämään mahtuu askartelua, valokuvausta, leffoja, kirjoja, moottoripyöriä ja paljon muuta...



keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Satulintu

Käsityökoulukin on taas joulutauon jälkeen käynnistynyt. En päässyt ensimmäisellä kerralla paikalle lainkaan, vaan sain vain ohjeet kotia. Teemme ekat neljä kertaa satulintua. Eli pohja työstetään kanaverkosta ja linnun saa sitten päällystää ihan millä haluaa.

Koska en ollut ekalla kerralla paikalla, niin tuumailin sitten yksin asiaa kotona, ja löysin upean kuvan kelttiläisestä tarulinnusta, jonka päätin toteuttaa. Kaikki oli siis suunniteltuna valmiiksi kun menin seuraavalle kurssikerralla ja huomasin, että olen tainnut ottaa tehtävän annon hieman liian kirjaimellisesti. Muut tekevät upeita pöllöjä, kurkia, punarintoja ja ties mitä tunnistettavia lintuja, ja meikä tekee nyt törkeän ruman ja värikkään satulinnun, jonka on määrä lentää katetulla terassilla tulevana kesänä...

No, tehdään se nyt kun kerran on aloitettu...

Eli tästä lähdettiin liikkeelle... kasasta kanaverkkoa...


Kanaverkko sitten taivuteltiin ja muokkailtiin uuteen uskoon, kunnes mun satulinnun kroppa oli valmiina...


Sitten vahvistin vielä siipiä ja pyrstöä vahvemmalla rautalangalla, jonka jälkeen aloitin linnun päällystämisen. Päädyin kierrätysteemaan, joten kropaksi pääsivät värikkäät, rikkoutuneet villasukat ja vanha paita päätyi siipiin palmikoksi...



Kroppaan olen myös paksulla langalla applikoinut rukseja, mutta ne eivät näissä kuvissa näy. Seuraavalla kerralla tarkoitus on sitten jatkaa siipien ja pyrstön parissa, jotka saavat muhkeutensa ja värinsä kierrätetyistä kankaista. Eli todellista värien sekasotkua tulossa...

Nokka puuttuu myös vielä ja sen olen suunnitellut tekeväni vanhasta limsatölkistä. Mutta katsotaan nyt tuleeko siitä mitään...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti