Blogissa seurataan free-toimittajan elämää bullterrieri Ringmaster´s Own The Wampas Mask "Saga" seurassa.
Koirien lisäksi elämään mahtuu askartelua, valokuvausta, leffoja, kirjoja, moottoripyöriä ja paljon muuta...



torstai 5. syyskuuta 2013

Kesä tuli, kesä meni...

Jospas nyt yhteen postaukseen saisi tiivistettyä lyhyesti ja ytimekkäästi mitä tuli kesällä tehtyä...

Mulla alko lomailu heinäkuun alussa kun jouduin jäämään saikulle, kun oikea käsi ei enää suostunut yhteistyöhön. Vajaan minuutin kirjoittamisen jälkeen käsi puutui kyynärpäästä sormenpäihin. Kolme viikkoa olin saikulla, jota olisin voinut jatkaa, sillä käsi ei ollut tuossa ajassa vielä kunnossa, mutta aloitin sitten sovitun kesälomani. Käsi oli yhteensä seitsemän viikkoa lähes kokonaan levossa ennen kuin sillä pystyi taas tekemään jotain. Mutta senkin jälkeen jos tein sillä normisti, niin kipeytyi taas. Eli varovaisesti on menty eteenpäin, ja jo pienestä särystä on käsi saanut huilata.

Tästä syystä lomalla ei sitten tullut tehtyä juuri mitään, vasta kuin juuri ennen loman loppua. Muutamassa näyttelyssä sentään käytiin. Tummun jätin pois Seinäjoen ryhmiksestä koska päivä oli kuuma ja näyttely hiekkakentällä. Ainon kanssa kävin sen sijaan Oulun KV:ssa näyttämässä neitiä Bas Boschille. Avoimen luokan narttuja oli aivan mieletön määrä ilmoitettuna ja arvosteluskaala oli laaja. Siksi olinkin erittäin tyytyväinen Ainon saamaan ERInomaiseen ja luokan kolmossijaan.


"Compact little bitch, pleasing type, sufficient strong head with lovely ears, rather small, dark eyes, could do with a bit more forehead, nice chin, sufficient bone, lovely shaped front, deasant feet, very good roach, lovely ribs & underline, I´d prefer a bit more tail, lovely condition, balanced moves."

Tämän jälkeen käytiin Aikun kanssa vielä Ylivieskan KV:ssa. Tummun olin ilmoittanut sinnekin, mutta sai silloinkin jäädä kotiin nauttimaan päikkäreistä. Aino Ykassakin ERInomainen ja luokkakolmonen, tuomarina tällä kertaa Saija Juutilainen. Alla oleva kuva Oulusta, kun Ykassa ei sattuneesta syystä ollut kunnon kameraa mukana.



 " 3v. kompakti narttu, kaunisilmeinen pää. Hyvät korvat. Kuono voisi olla vahvempi. Hyvä purenta ja alaleuka. Hienot suuret sieraimet. Kaunis ylälinjan kaari. Liikkuu yhdensuuntaisesti ja sujuvasti, mallikkaalla ylälinjalla. Riittävästi voimaa."

Siinä oli tämän kesän näyttelyt :) Ei niitä siis montaa ollut, mutta toisaalta en kyllä kaivannutkaan enempää. Ehkä Adah pääsee taas ens vuonna mukaan geimeihin, tänä kesänä en jaksanut sitä mihinkään ilmoitella.

Sen sijaan Adah on suorittanut useamman uimamaisterin merkin tänä kesänä. Alku oli hankalaa, mutta nykyään kun kurvataan veden äärelle Adahsta kuuluu vaan syvä huokaus ja sitten se marssii suoraan veteen :) Eli ei kai se ihan kauhuissaan enää ole uimisesta...


Arwen-tummu on nauttinut kesästä pihalla eikä tuossa mummossa kyllä kauhiasti huomaa, että ikää on nyt 9v ja 8kk. Harmaantunut rouva on charmikkaasti, jopa etujalat ovat harmaat, mutta muuten se juoksentelee pihalla nuorempien kanssa sellasella vauhdilla, että joudun sitä välillä himmailemaan kun en uskalla sitä menoa katsella.




Tekemäni aitaus oli kyllä maailman paras juttu, sillä nyt on tytöt saaneet viettää lomani niin, että ovat saaneet kuljeskelle sisältä ulos koska haluavat päivisin, kun olen ollut kotona. Ja ovat siitä kyllä nauttineet. Kun aitaus vielä on noin suuri, niin siinä mahtuu hyvin juoksemaan niin kovaa kuin kintuistaan pääsee...




Loma sitten loppui viime viikonloppuna, joten arki on koittanut sekä mulle että koirille. Mä yritän säästää kättä työssä ja tytöt joutuu olemaan sisällä työpäiväni ajan. Onneks iltaisin on vielä lämmintä ja valoisaa, niin ovat saaneet koko illan juosta pihalla mun tultua kotiin.

Itsellä alkoi myös itseni kehittäminen eli aloitin Kankurin käsityökoulussa, jossa viiden vuoden koulun jälkeen olen suorittanut lähes artesaanin vastaavat opinnot. Taidelinjan nimellä koulutus etenee ja käsittää lähes 600h opiskelua... Mutta olen todella innoissani tuosta ja kaikesta siitä mitä toivon mukaan opin. Tänne blogiin tuleekin päivityksiä koulunkäynnistä ja projekteista, sillä blogin käsityöaiheet liitetään lopputyön kirjalliseen osioon... sitten viiden vuoden kuluttua ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti