Blogissa seurataan free-toimittajan elämää bullterrieri Ringmaster´s Own The Wampas Mask "Saga" seurassa.
Koirien lisäksi elämään mahtuu askartelua, valokuvausta, leffoja, kirjoja, moottoripyöriä ja paljon muuta...



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Värityskurssi

Olin eilen Heinikassa värityskurssilla, jonka Marika piti. Tavoitteena oli siis opetella Distresseillä leimakuvan värittämistä. En ole koskaan niillä värittänyt, tai no kerran kokeillut ja todennut, etten tiedä mitä teen, joten oli hieman angsti olo aluksi :)

Onneksi paikalla oli tusinan verran reipasta naista ja ryhdyttiin sitten Marikan neuvoilla kokeilemaan ja värittämään. Välillä piti ihan muistuttaa itseään hengittämisestä, kun millintarkan värittämisen lomassa piti pidätellä hengitystä :D Kukaan ei onneksi pyörtynyt ja kaikilta onnistui värittäminen loistavasti!

Lopputulos Distresseillä värittäessä on kyllä nättiä vaikka se onkin todella aikaa vievää. Jos ProMarkerilla värittää kuvan kymmenessä minuutissa, niin näillä kuvan värittämiseen menee tunti! Toisaalta lopputuloskin on kivemman näköinen.

Neljän tunnin tehokkaan ahertelun jälkeen oli kortti saatu väritettyä ja kasattua. Ja jos saa kehua, niin ihan kivan näkönen siitä tuli.


Yöllä piti sitten heti jatkaa värittelyä kotona, ja tuo on kyllä niin terapeuttista ja hauskaa, että näillä Distresseillä tulee varmaan jatkossa tehtyä suurin osa korteista.

2 kommenttia: